torstai 31. joulukuuta 2009

Talvi on tullut jo oikein kunnolla tänne etelään, lunta on paksulti ja kokoajan sataa lisää. :) Tallissa ja tarhassa jäätyy vedet ja poneilla on pitkät talvikarvat, varsinkin Ebballa on ihan hirvittävän pitkään. :D
Kilpailuista on ollut taukoa ja ponit on hiukan tässä lomailleet.
Fiina kasvaa kohisten, mutta onneksi se osaa olla jo aika kiltisti, tosin Fiina ja Stella on kehitellyt kivoja pikku ilkitöitä, kuten tarhasta karkaaminen, jos jättää alimman langan portista auki, se on Wiuf vaan kun ponit livahtavat ravissa ohi. Toinen temppu jonka Stella on kehitellyt on vesikupin kaataminen, on se sitten aamulla kiva mennä talliin kun on koko lattia pelkkää jäätä. :)
Kuvassa uusin tulokas Stella, jonka kanssa toivottavasti päästään myös kesällä radalle.

torstai 5. marraskuuta 2009

Raviviikko

28.10. Anton ravaili Ebonylla sijalle 7 Vermossa ajalla 2.50,6x. Eli poni juoksi ihan hyvin, vaikka taidettiin tamman pää sekoittaa, kun ei reenissä ollut butseja, mutta kisaan laitettiin, kun iskä kävi ostamassa. Oli nimittäin jäänyt omat kotiin. :D
1.11. Osku poika pääsi pitkästä aikaa radoille. Osku tuntui verryttelyssä vähän laiskalta, vaikka innokkaalta kaikki hitaimmatkin paaluponit pääsivät hölkäten ohi, kun lämmiteltiin. Vähän siinä nauratti ja toivoin ettei kukaan meitä sitten kisassa jyrää, vaikka ei ihan niin huippunopeita ollakkaan. :D
No, siinä sitten mentiin pian volttaamaan Towan ja Lauran perään. Kun aja-komento tuli Oskusta löytyi sittenkin vauhtia. Towa lähti kuin tykinsuusta, mutta jäätiin Oskun kanssa sitten vähän jälkeen, mutta kyllä sieltä päästiin joukkoihin mukaan ja lopputulos oli sija 5 ajalla 2.07,7! :D

Loistavaa!

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

=))

Russi puolella, kun ei ihmeempää tapahdu, lokakuu kun on ollut vähän kisoja, niin kerrotaampa sitten karsina naapurin kuulumisia.
Ebba juoksi Turussa taas loistavasti, toiselle sijalle hyvin tasaisessa kilvassa ja pisti taas ennätyksensä uusiksi, nyt lukemiin 2.45,4x !!

Ja Oskua tullaan taas radoilla näkemään. Seuraavaksi tarkoitus on mennä Helsinkiin 1.11. puhdasta juoksua hakemaan. :D

Sigrid tulee radoille myös, mutta ensi vuonna sitten! =)

Fiina tyttönen vain kasvaa ja kaunistuu. Mitattiin neiti hetki sitten ja 107cm mitta näytti. :) Voimaakin on saanut hurjasti, mutta itseppäinen päättäväisyys taitaa olla pahin vastus. :D

Näillä sanoin nähdään taas!

lauantai 26. syyskuuta 2009

Voitto Ebonylle!



25.09. Anton ajoi Ebballa Turussa reilulta takamatkalta helppoon voittoon, vaikka alussa tuli pari laukkaa.
Poni juoksi todella kevyen näköisesti, eikä ollut väsynyt startin jälkeen. Kuski oli yhtä hymyä, kun tuli sini-valkoinen ruusuke ja loimi. :D
Nyt on Ebballa Anton saanut jo voiton ja kakkos sijan! :)
Renja Ojanperälle suuret kiitokset kuvista!

lauantai 12. syyskuuta 2009

Hyvä kuukausi. : )

Jeps, tämä on ollut hyvä kuukausi, ravien osalta, kun on kilpailua riittänyt, muutamaan otteeseen. 9.9. Anton ajoi Ebban toiseksi vermossa! Loistavaa.
12.09. eli tänään ajoin Turun poniraveissa Oskulla avoimessa autolähdössä neljänneksi. Vastassa oli taas niitä kovia. :)
Ebba karsittiin Turusta pois, joten jouduttiin sitten vain russilla menemään. Jos olisi Osku ollut 10 vuotta nuorempi olisi voinut 5-vuotismestaruuteen mennä. :D
Nyt on Oskun kanssa sitten tullut tälläinen putki sijoituksista: 5 , 4 , 6 , 4 ja vain yhdessä laukkaa. =) Kyllä kohta voitetaankin.
Nyt täytyy jotakin keskiä, että saa aikaa parannettua, kun on kokoajan hidastunut vauhti. Ehkäpä lisää treeniä. :)

maanantai 7. syyskuuta 2009

Forssa 6.9.

Forssan raveista 6.9.
Kilpailin em. päivänä Forssassa Ebonylla eli Ebballa, vaikka poni onkin Antonin, niin kokeilin sitä. : ) Ei hassumpi kokemus. Tulin seitsemänneksi ja aika oli 1.51,7! Tosi hienosti meni! Ebban ennätyshän on 1.50,6!
Lähdettiin paalupaikalta ja Ebba otti alussa laukan, niin muista paalu poneista jäätiin, pysyttiin kuitenkin perässä ja loppusuoralla tuli muutamat kovemmat ohi. : D
Todella loistava päivä kyllä ja poni meni todella upeasti. Seuraavaksi mennään keskiviikkona Helsinkiin, kun Anton ajaa Ebballa. Ja lauantaina Turkuun poniraveihin. =)

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Uusinta uutta!

Ajattelin tässä nyt vähän päivitellä blogia, kun on paljon tapahtunut ja vähän kirjoitettu.

31.08. kisattiin Oskun kanssa Turussa, jossa oli kivasti kilpakumppaneita, kun oli 10 b-ponia. Sarja oli helpompi, niin lähdettiin Oskun kanssa numerona 10, radalta 3, viimeisenä. Lähdössä oltiin myöhässä ja tiputtiin sitten viimeiseksi, mutta noustiin hiljalleen ja loppu sijaksi tuli sitten 6.
Tähän kisaan olen tyytyväinen vaikka aika ei ollutkaan ennätystä hipoen, vain 2.12,0. Hyvää kuvaa ei Turusta saatu, mutta ei se mitään.

Sitten seuraavaksi kilpailen 6.9. Forssassa Eballa, sarja on vähän turhan kova, mutta mennään harjoittelemaan sinne, jospa tamma pysyisi ravissa, kun viimeisimmässä startissa tuli hylätti liiat laukat. (En ollut silloin kuskina.)
12.9. ollaan taas Oskun kanssa areenalla Turun poniravien avoimessa ryhmäajossa. Sinne tulee varmaan kovia poneja, mutta harjoitusta taas, varsinkin kuskille, kun en ole autolähtöjä vielä mennyt. Jännää!
Turun poniraveihin tulee myös pikku Ebba ja kärryille velipoika. : )

Sitten pienimmäisen kuulumisia.
Fiina vain kasvaa ja kaunistuu. =) Aika piru osaa kyllä olla, vaikka onkin kiltti varsa. Paha tapa sillä kyllä on, hyppää selkään kun äitillä ratsastaa... : (
Jalat nostaa suurimmissa määrin nätisti ja tykkää ihmisen seurasta, tarhassakin seuraa ihmisiä ja jättää äitin kuin nallin kallioille. :D
Ebban kanssa Fiina on parasta kaveria ja on oppinut äitiltä miten muita komennetaan, pomon tyttö kun on. : D

Oskusta tuore kuva, jossa näköjään kamalan likaisen näköinen :D Lihonnut mukavasti.

Tuore kuva Sigrid mammasta, onko se enään niin lihava? :D

Ja vielä kuva pienestä päivänsäteestä, Fiina kaunis tyttönen täyttä pihkalänttejä. :D
Terkkuja maalta!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Kuulumisia. (:

Pari kilpailua on jo takana ja uusiin ollaan tähtäämässä. Seuraavaksi onkin Antonin vuoro valloittaa kavioura. Anton ja Ebba pääsevät näyttämään kyntensä 1.7.2009 itse pääradalla Vermossa, Helsingissä. Voitosta kamppailee 16 shetlanninponia. (:
Oskulle ja minulle on seuraavaa kisaa suunniteltu Mikkeliin, 18.7.2009, B-kategorian ponien monten SM kisoihin!
Sinne menemme, jos saamme lainaan varusteita jostakin... =)

Pikkuinen prinsessa Fina (Sigridin tammavarsa) on kasvanut hurjaa vauhtia ja saa uskomattoman paljon voimaa lisää kasvaessaan. Finalla onkin kohta synttärit, kun se täyttää kuukauden, 29.7 :) Utelias tyttönen alkaa hiljalleen tutustua Ebbaan ja Oskuun, muutamaan otteeseen se on jo mennyt aika lähelle, mutta vanhemmat ponit eivät siedä pienintä omien heinäkasojensa luona. =)

tiistai 9. kesäkuuta 2009

6.6.09 Kokemäki

6.6. Olimme Kokemäellä kisoissa ja tulimme neljänneksi ajalla 2.11,7.
Vaikka muista kovemmista kilpailijoista jäätiinkin, oli silti kiva päivä ja hyvä juoksu, ilman laukkoja. :)
Paljon lujempaa oltaisiin päästy, mutta lämmittely jäi vähän Forssan kisaa huonommaksi, kun uusi ratakin oli, meinattiin olla vähän hukassa.
Hoitaja tiimissä oli vain iskä ja Anton, minun lisäksi.
Seuraava kisa ei ole vielä tiedossa, nyt on katseltu Antonille ja Ebballe enemmän.

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Varsa!










Sigrid sai 29.05.2009 kauniin tammavarsan. Yllättäen se löytyi tarhasta, jo syömästä. Tosi reipas ja utelias kaveri, joka vetelee tarhassa vauhdikkaita laukkaympyröitä. :) Äippä on vähän jälkikasvustaan huolissaan..
i. Gumino
e. Solos Sigrid





tiistai 26. toukokuuta 2009

Forssan poniravit 23.5.2009


Oskar J 2.05.4

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Vihanaisia?

Osku on varmaan saanut vihanaisen? Antonin Ebba tyttö ei ole ihan parasta kaveria Oskun kanssa. Tarhassa komentaa Oskua heinäkasalta toiselle, eikä poika meinaa saada syödäkseen. 16.5. Ebba oli karannut karsinasta (rikkonut lukon) ja potkinut Oskun oven lommoille...
Taitaa Ebballa olla jotakin hampaan kolossa? On Oskullakin osuutta asiaan, kun monottelee takaisin. Ehkä se tästä rauhoittuu... :)
<- kuvassa Sigrid, Osku ja Ebba.









<-Kuvassa on Osku ja minä (Iida) radalla.



sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Loppukoe!!

Tänään, 10.5.2009 oli loppukoe. Jännitellen aamulla Osku lastattiin. Edellisenä iltana oli jo laitettu tavarat autoon ja päästiin nopeasti matkaan. Perillä jo lähes rutiinin omaisesti raahattiin tavarat katoksille ja kävelytettiin Oskua, Hessu kun ei ollut vielä tullut paikalle.
klo. 10.00 lähdettiin sisälle, kirjallista kokeen osaa tekemään, jännitti. Etsittiin hyvät paikat ja saatiin pian paperit eteemme. 20 kysymystä, luin jokaisen mahdollisimman tarkasti ja vastailin hyvin, monta kertaa vielä tarkistin laput, kunnes aika loppui ja palautettiin kokeet, nyt vasta jännitti!
Emme saaneet heti tietää tuloksia, vaan menimme valjastamaan, ajokoetta varten. Valjastus sujui hyvin ja tarkastaja sanoi vain potkuremmistä, jota löysättiin reiällä, mutta siitä ei tullut mitään, kun varustekin on vielä "uusi" ravimaailmassa.
Pian päästiin ajamaan, ja jännityskin katosi. Esittelyyn mentiin hyvin ja sitten radalle, nopeasti omille paikoille volttaamaan, sain ensin olla nro 2. Hyvin meni, vaikka vieruskaveri olikin vilkas. :) Kuusi kertaa voltattiin, pieni virhekin tuli. Viimeisellä kerralla lähdettiin kierros ajamaan, johdin lähes koko kierroksen ja tulin maaliin toisena, hölkkävauhtia mentiin.
Valjaat pois ja sisälle kuulemaan tuloksen, jännitys tiivistyi. Pian valvoja kertoi että kakki olivat päässeet läpi! Kirjallisen vastaukset käytiin läpi ja volttaksessa tapahtuneet virheet kerrattiin, mikä meni vikaan ja miten olisi pitänyt mennä.
Sain kirjallisesta 19/20! Parhaat pisteet kurssilta!
Hyvin mielin kotiin ja Ebban ja Antonin kanssa lenkki. Anton sai myös hyvät pisteet, 18½/20.
Läpi meni ja nyt kisoihin 23.5!

tiistai 5. toukokuuta 2009

Kerrottavaa, jännittävää..!


Viikonloppu olikin aika vauhdikasta aikaa, kun Forssassa olimme kurssilla perjantaista sunnuntaihin, joka päivä. Harjoituskokeestakin tuli 18/20 pistettä.
Lauantaina vaihdettiin Hessu Ebbaan. Ebba on tummaruunikko shettis tamma, joka tuli koeajalle, jos vaikka ostettaisiin se, Antonille kilpaponiksi. :)
Maanantaina kävin pienellä lenkillä Oskun kanssa ja Ebba kokeiltiin myös. Reippaasti molemmat liikkuivat. Sigrid sai myös liikuntaan, tosin hieman hidas tempoisempaa, ilman kärryjä. :)
Nyt sitten polvet tutisten kohti viikonloppua, kun lauantaina mennään Antonin ja kurssin opettajan Elinan kanssa Tampereelle raveihin, katsomaan Guminoa!
Sunnuntai kuluu Forssassa, kun on loppukoe! Sitten nähdään suunnataanko jo 23.5 kilparadoille, mikä olisi tarkoitus...


perjantai 1. toukokuuta 2009

Kuulumisia... :)

Tänään käytiin taas Forssassa, P-kurssilla. Opeteltiin lisää uutta volttaukseen ja treenattiin sitä radalla, hyvin meni, vaikka jälkeen välillä jäätiin. Huomenna taas radalle ja harjoituskoekin on luvassa! Jäiks! Pian tulee loppukoe ja toivottavasti alkaa kilpaileminen. :)
Päästiin turvallisesti kotiin ja saatiin herrat tarhaan. Sigrid siirrettiin hetkeksi ruoholle uuteen tarhaansa, josta tuleekin Sigridin ja varsan tarha, pian. :D

Hessu on sitten huomenna äitin puheiden mukaan lähdössä kotiin ja otetaan radalta koeajalle Ebba shettis. Erjan poni sekin, mutta kokeillaan sitä jos vaikka ostettaisiin Antonille kilpaponiksi. Kivaltahan se Ebba tamma vaikuttaakin, Hessua nuorempi energia tapaus.

Nyt sitten onkin paljon jännitettävää, kokeet, loma, varsa, Napin pennut, Muusan pennut... Huh huh, paljon tekemistä, mutta onneksi tulee loma!
Kevät terkkuja kakille! 8)

torstai 30. huhtikuuta 2009

Sigridin masu

Ajattelin laittaa tänne kuvan Sigridin masusta. :) Noin kuukauden kuluttua meillä pitäisi olla pieni russ varsa. Ollaan kovasti mietitty varsalle nimeä, pari hyvää vaihtoehtoa on jo mielessä.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Kiukuttelua..

Taas kirjoittelen kuulumisia tänne blogiimme. =)
Tänään oli liikunnassa luvassa ratsastusta, mikä ettei, mukavaahan tuo on. Tai riippuu ratsusta.
Siinä sitten koulun jälkeen suuntasin tarhalle ja otin Oskun mukaani, satuloitavaksi. Harjasin ja satuloin, Morris ( =pieni ja vikkelä pihiksen pentu) pyöri Oskun jaloissa ja taisi jossakin vaiheessa tulla tallotuksikin. =)
Hyppäsin ponin selkään ja lähdin maastoon päin, kun ponini allani alkoi kiukutella, jarrutti ja kääntyi kotiin päin. Sain sen jonkin ajan kuluttua matkaan, mutta vain laukassa suostui eteenpäin liikkumaan. Laukkasimme hetken hidastin ja ravasin vähän matkaa, kunnes poni pysähtyi ja taas kääntyi kotiin päin, käänsin sen ja pääsin taas jonkin matkaa eteenpäin, ravissa. Pian tuli kolmas seisahdus...
Viimein Osku ilahtui kun olimme matkanneet hetken eteenpäin ja käännyimme kotiin. Menin vielä kentällä hetken. =)

Riisuin pienesti hionneen ponin ja avasin vesiletkun, pesu luvassa? Ei, huuhtelin hiet pois, kuivailin ja loimitin. Sitten Osku sai vielä talutus lenkin ja pääsi tarhaan. Kannoin vedet tarhaan ja laitoin kolmelle pörröturvalle heinää.
Oskun piti tietysti piehtaroida, onneksi oli loimi. =D
Sunnuntaina taas suuntaamme Forssaan kurssille, Osku ja Hessu mukana!

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Faktaa...

Laitan nyt meidän poneista ja itsestäni pienet tiedot, heitä varten, jotka eivät meitä tunne. :)

Solos Sigrid
"Sigrid"
Väri: punaruunikko
Rotu: russ
Sukupuoli: tamma
Säkä: 122cm
Syntynyt: 1997 SWE
Ennätys 2.09.1.
Startit 30: 3-3-4

Isä: Jucent 391
Emä: Stina
Emän isä: Figaro 210

Näyttelytuloksia:
- Renfors 20.8.2005 (9-7-8-8-8=40p)
- Svensbyn 19.8.2006 (9-8-7-8-8=40p)

Sigrid on kiltti ja lempeä, tulisieluinen nätti tamma. Reipas ratsastaa ja ajaa. Tiine oriista Gumino (1.38.0a).

Oskar J
"Osku"
Väri: tummaruunikko
Rotu: russ
Sukupuoli: ruuna
Säkä: 125cm
Syntynyt: 1994 SWE
Ennätys: 2.01.9 - 2.03.3a
Startit: 79: 6-10-11

Isä: Ripadals Jecell
Emä: Speedy Olga
Emän isä: Ripadals Bylo

Osku on kiltti, reipas, steppaava ruuna. Kiltti, reipas ajaa ja ratsastaa.

Hessu on meillä lainassa Antonin poniajokurssin ajan, koska Anton ei voi ajaa russilla vielä. Hessu on shetlanninponi ruuna, jonka omistaa Erja Mattila. Kiltti poni, hyvä ajaa.

Minä Iida olen 1994 syntynyt hevosten ja ponien parissa kasvanut tyttö Salosta. Koiria meillä on ollut elämäni ajan aina. Ratsastanut ole lähemmäs 8 vuotta, ajanut vähän aikaa.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

P-kurssin aloitus.

Tänään olikin ensimmäinen poniajokurssin päivä ja pääsykoe. Hankaluudet alkoivat jo kotona, kun Osku piti traileriin laittaa, saatiin se kyytiin, pienten väistöjen jälkeen. Nostettiin ramppi ja laitettiin kärryjä perään, kun kopista kuului hirveää ryminää..
Menin katsomaan mitä, tunnetusti vilkas poni teki, niin se olikin hypännyt etupuomille, etujalat tulivat etuovesta vastaan, kun ovi avattiin. Saatiin poni takaisin neljälle jalalle ja päästiin lähtemään.

Perillä. Kun piti Osku taluttaa ulos se olikin loimensa rikkonut, päältään. Pujoteltiin se ponin päältä pois ja saatiin Osku kopista ulos, raviradalle, Forssaan. Lähdettiin siitä sitten kun oli ponit karsinoihin saatu, niin kuuntelemaan noin tunnin teoriaa, volttauksesta yms..
Kun oltiin matskut saatu ja teoriat kuultu, otettiin kärryt ja mentiin radalle pikaisesti volttausta harjoittelemaan, itse kärryjä vetäen. Piakkoin matkattiin taas ponien luo ja vilkkaat kulkuneuvot valjastettiin, ilman sen suurempia kommelluksia.
Tottakai, sain olla numero 1! :)
Pääsin siis koko porukkaa johtamaan radalle! Jonne pian kokoontumisen jälkeen pääsimme. Muutaman kerran kurvailimme etusuoralla, pääsimme Oskun kanssa toisen russin viereen ja shettikset saimme perään, lällällää!! :D

Kierroksen hölkän ja etusuoran menojen jälkeen lähti radalta lähes kaikki muut, mutta menin Oskun kanssa vielä neljä vauhti kierrosta ja yhden hölköttely kierroksen. Erja katseli menoamme. Hyvin meni, mutta reippaammin saa mennä, vaikka lujaa menikin. :)

Laitettiin Osku traileriin ja kaveriksi Erjan shettis Hessu, jonka kanssa Anton menee p-kurssia. Ponit laitettiin tarhaan, kun kotiin päästiin ja kaveruksia he heti olivatkin. Sigrid Oskulle hirnuen, kun poika tuli takaisin kotiin, silti Sigrid ystävystyi Hessun kanssa ja Osku jäi yksin. Poika parka... :D

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Pieni poni, suuret hevoset!

Saatiin Oskun kenkä takaisin paikoilleen, vaikka poni paikoillaan juoksikin. Lastattiin traileriin ja suunnattiin nokka ratsastuskouluun, tunnille oltiin menossa. Traileri tärähteli, kun Osku steppaili sisällä. :)
Perille päästiin ja poni satuloitiin. Pieni russi joutui isojen hevosten keskelle, mutta se ei menoa haitannut, vaan täysillä Osku päästeli, kuin kotonaan. Siinä sitten laukkailtiin ja ravailtiin ja Osku menikin taitavasti ja totteli hienosti, vaikka loppua kohten pieni tuittuilu tulikin.
Kotiin kun päästiin laitettiin tarhaan ja heti piti kihara karva likastaa, kun Osku piehtaroi, muutamaan otteeseen. Kaikki hyvin, myös Sigridin suuressa vatsassa, jonka odotamme innolla pienenevän. Yksi silmäpari lisää talliin ei ole haitaksi. :D

torstai 16. huhtikuuta 2009

Oskulta tippui kenkä

Nyt se on lepopäivällä, koska odotamme Hanski kengittäjää laittamaan kengän takaisin..